Laurie Hook & Beringer

Vuodesta 1986 kalifornialaisen Beringerin viinitalon viinintekijänä touhunnut Laurie Hook kävi maistattamassa mahtavan tuhteja ja lämpimiä viinejään Helsingin kirpeässä pakkassäässä. Ilman puolesta voi sanoa, että kyllä nämä viinit sopivat vielä sesonkiin!

Muistelimme ja myös maistelimme vanhojen hyvien aikojen viinejä vuodelta 1989, jolloin ei vielä eri maaperiä ja niiden vaikutuksia seurattu iPadin ja Google Earthin gps-sovellusten avulla.

Laurie on vuonna 1876 perustetun Beringerin seitsemäs pääviinintekijä. Hän on valmistunut uuden maailman viininvalmistuksen mekasta, Kalifornian Davis-yliopistosta ja Laurien mentorina on toiminut Ed Sbragia parinkymmenen vuoden ajan.

Vaikka tekniikka on muuttunut ja auringon kulmaakin köynnöksiin mitataan uusilla Sunseeker-ohjelmilla, on loppupelissä viinintekijän tehtävänä paikata huipputekniikan jättämät aukot.

Viinejä maistetaan ja maistetaan, kunnes se oikea sekoitussuhde löytyy. Laurie kuvaa onnistunutta viiniään sellaiseksi, jonka kanssa hän viihtyisi 12 tunnin lennolla Kaliforniasta Australiaan ja olisi ihan happy.

Ihan onnellisia olimme mekin, kun saimme mahdollisuuden maistaa tällaista settiä viinintekijän johdolla.

Kuten Ruotsin lahja viinitaivaalle, Niclas Tuomela, asian kiteytti, hyvä viini on hyvä ensimmäisestä päivästään lähtien ja pääsimmekin toteamaan, mitä muutaman tai useamman vuoden  kypsyminen tekee näille Kalifornian viineille, joissa tavaraa ja laatua on vaikka muille jakaa.
Alkon valikoimasta kannattaa napata tutut Beringerit, Founder´s Estate Merlot 2010 ja Clear Lake Zinfandel 2010 (Zinfandel saapuu joulupukin matkassa oman kuuseni alle joka vuosi), sekä tilausvalikoimasta mahtava Private Reserve Chardonnay 2008. Clear Lake Zinfandel tulee Napan pohjoispuolelta vulkaanisesta maaperästä, jossa rypäleet kypsyvät myöhään saavuttaen upean intensiivisyyden, jota hyvät hapot kannattavat.

Private Reserve Chardonnay näyttää, mitä yhdeksän kuukautta tynnyrissä hiivasakan kanssa saa soramaan rypäleiden tuotoksen kanssa aikaiseksi. Tammea viinissä on ja se tuntuu, mutta on myös hienosti integroitunut. On viinillä kyllä hintaakin, 55,90€.

Ravintola Lasipalatsin kuuluisat blinit sopivat kuin nenä päähän tämän tuhdin, voimaisen viinin parina.

Napa Cabernet Sauvignon 2009 tarjosi hyvää hinta/laatusuhdetta, tullee olemaan kolmenkympin paikkeilla, jos joskus Suomeen rantautuu. Rypäleet viiniin saadaan Napan seitsemältä eri ala-apellaatiolta ja vuosituotanto on kuusituhatta laatikkoa.

Pääruokana tämän hmm.. kevyen blinin jälkeen söimme poroa juuresten ja sienten kera. Niclas kertoi vanhempien viinien sopivan loistavasti varsinkin juureksia sisältävien annosten pariksi ja kaatoi laseihimme 1989 Napa Valley Cabernet Sauvignonin sekä Chabot Vineyards Cabernet Sauvignonin samalta vuodelta.

Viineissä on aavistus Cabernet Franc´ia, joka antaa niihin viimeisen silauksen täyteläisyyttä sekä hieman nostetta.

Maistoimme myös Chabot Vineyards Cabernet Sauvignonin vuodelta 2009 ja Private Reserve Cabernet´n, vuosikertaa 2005, joka oli täyskymppi.

Laurie kertoi vuoden 2005 viinien vain yksinkertaisesti olevan "valmiita" heti kärkeen, kun esimerkiksi vuosikerrat 2006 ja 2007 antoivat hieman odottaa itseään.
Viiniä löytää Arkadian myymälästä, 66,40€.

Champagnen loistavia pikkutuottajia

Champagnen suurten talojen joukosta löytyi myös ilahduttavan erilaisia pienempiä tuottajia, kuten Bérèche & Fils, alueen seuraavaksi legendaksi povattu Jacques Selosse, Chartogne-Taillet ja Benoît Lahaye. Kaikki ovat enemmän ja vähemmän orgaanisia, Lahaye tänä päivänä porukan ainoa sertifioitu biodynaaminen viljelijä.

Raphaël Bérèche tekee veljensä ja isänsä kanssa samppanjaa Ludes´n ja Vallee de la Marnen tarhoilta. Heillä on 9,5 hehtaaria maata ja vuosituotanto 85.000 pulloa.
He ovat lähes orgaanisia, mutta eivät halua sertifiointia, koska pahojen ongelmien sattuessa kohdalle, ruiskutuksia käytetään kerran tai pari. Monen muun viljelijän tavoin Bérèche ei halua ottaa riskiä koko sadon menettämisestä Champagnen haastavassa ilmastossa.
Tuotannosta puolet käytetään tammessa ja puolet tankeissa. Tynnyrit ovat pitkään paahdettuja, jottei niistä tule vaniljan aromeja viiniin, tarkoitus on ainoastaan saada viineihin rakennetta. Malolaktiselta käymiseltä vältytään luonnollisesti, sillä kellarit ovat turhan kylmiä eikä niitä haluta lämmittää.

Pulloihin viinit laitetaan sadonkorjuuta seuraavassa toukokuussa ja ne saavat kypsyä luonnonkorkin alla, jotta pulloon pääsee hieman happea pitkän kypsymisen aikana. Yleisesti käytettävä kruunukorkki on Raphaëlin mukaan liian rankka kokemus viinille, kun se ei pitkään aikaan saa happea ja yhtäkkiä avataan. Luonnonkorkin alla kypsyminen antaa kermaisen rakenteen ja viini tarvitsee vähemmän sokeria.

Bérèche tekee joka vuosi enemmän terroir-viinejä ja sokeria pyritään käyttämään vähemmän, alhainen dosage suojaa viiniä ja rikkidioksidia tarvitaan vähemmän. Usein niin vähän, että Raphaëlia itseäänkin hieman hirvittää.

Viinejä ei yleensä suodateta, non-vintagea lukuunottamatta.
Muita alkuperäislajikkeita, kuten Petit Meslier´iä ja Arbannea käytetään vähän, koska ne kypsyvät myöhemmin kuin muut lajikkeet. Niistä puhutaan tällä hetkellä paljon, mutta markkinoilla viinejä liikkuu kuitenkin suhteellisen vähäisesti.

Toinen mielenkiintoinen pikkutalo on Merfy´ssä sijaitseva Chartogne-Taillet. Alexandre Chartogne otti perheen samppanjat hoidettavakseen vuonna 2006. Chartogne-Taillet valmistaa 95.000 pulloa vuosittain ja tarhoja on 14 hehtaaria Merfy´ssä ja Vallee de la Marnessa.
Alexandre on erityisen kiinnostunut maaperistä ja terroirin ymmärtämisestä. Hän ei käytä kasvimyrkkyjä ja on hankkinut viisi lammasta ja pari hevosta touhuamaan tarhoilla, koska ne ovat kevyempiä työkoneita. Luonnollinen tasapaino tarhoilla on terveiden rypäleiden perusta ja hyvä raaka-aine, kuten aina, korkean laadun tae. 

Alexandre käyttää luonnonhiivoja ja kuten kuvasta näkyy, monenlaisia astioita viineille ennen pullotusta.

Sitten pääsimme viinitilalle, josta tuntuvat puhuvan kaikki, Champagne Jacques Selosse´lle. Olimme hyvässä seurassa nauttineet edellisellä viikolla Bordeaux´ssa pullon Selossen Substancea ja loputkin odotukset palkittiin. Selossen ovelta löytyy kyltti: "There is no Champagne for sale", eli tämän talon viinejä ei tahdo mistään saada ja tuotanto onkin vain noin 50.000 pulloa vuodessa. Talon yhteydessä on hotelli ja fantastinen ravintola, joka nyt oli valitettavasti suljettu. www.selosse-lesavises.com. Kannattaa käydä.

Anselme Selosse on tullut tunnetuksi siitä, että hän ei käytä mitään ylimääräistä viininvalmistuksessa. Talo oli biodynaaminen ja sertifioitu, mutta sittemmin Selosse on päättänyt sekoittaa kaikkia eri menetelmiä valmistuksessaan, vuosikerrasta riippuen. Tämä tahtoo sanoa sitä, ettei tässäkään talossa haluta enää riskeerata koko satoa huonon vuoden sattuessa kohdalle.

Anselmen 23-vuotias poika, Guillermo päätti kuusi vuotta sitten tulla mukaan viinintekoon ja opiskeli viinintekijäksi Bordeaux´ssa sekä Avize´ssa. Maistoimme perusviinejä, vin clair´eja, joita Anselme ei ollut halunnut maistaa, vaan odottaa mieluummin, millaiseksi viini tekeytyy tynnyrissä. Hänen mielestään vuosikerta 2012 on hankalin, mitä heillä on ollut, joten hän sitten kesäkuussa päättää, tehdäänkö tästä vuosikertaa vai ei.
Selosse käyttää toisissa tynnyreissään akaasiaa ja tammea sekaisin, toista päädyissä ja toista lankuissa, tai päinvastoin.

Kellarit saavat elää vuodenaikojen mukaan - kun on kylmää, niin on kylmää, mitään lämmittämistä ei käytetä. Käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla, eikä viinejä suodateta.
Rypäleiden siemenmäärä ratkaisee, minkäkokoiseen tynnyriin viini lopulta pääsee. Ne, joissa on kaksi tai kolme, päätyvät pieneen tynnyriin (205 l) ja yli kolmen siemenen rypäleiden tuotokset laitetaan isoon tynnyriin (400 l). Substance ja Contraste valmistetaan Jerezin tyyliin solera-menetelmällä.

Bouzy´sta löytyy Benoît Lahayen pieni talo, jonka tarhat ovat 4,5 hehtaaria ja tuotanto 40.000 pulloa vuodessa. Viinit ovat ihan huippuja nämäkin, ruokasamppanjoita, kuten isäntä itse sanoo ja suurin osa menee vientiin.
Talo on ollut biodynaaminen vuodesta 2005 ja sertifioitu vuonna 2009.
Tarhoilla työskennellään hevosen ja kahden aasin kanssa, koska traktori on turhan raskas ja kompaktoi liikaa maaperää. Tämä Tamise-hevonen tosin painaa 900 kg.
Tynnyrit ovat vuoden tai kahden ikäisiä ja jokainen palsta laitetaan eri tynnyreihin.
Benoît´n mielestä on hyvä, että viini kokee vuodenaikojen vaihteluita ennen pullotusta ja hän laittaakin viinit pulloon vasta heinäkuussa. Ne kypsyvät luonnonkorkin alla, joka päästää happea viineihin.

Rikkidioksidia hän ei käytä, ellei ole aivan pakko, normaalisti viinit saavat olla ilman. Pulloihin toisen käymisen aikana muodostuva hiilidioksidi suojaa viiniä Benoît´n mukaan riittävästi.
Viininsä hän suosittelee avattavaksi hyvissä ajoin ennen nauttimista, ne vain paranevat, kun pulloon saadaan hieman happea.

Suosikkitalo Jacquesson

Jacquesson- se lempisamppanja

Dizyn kylästä Champagesta löytyy henkilökohtainen suosikkitaloni, Jacquesson. Talo on perustettu vuonna 1798 ja monen mutkan kautta se päätyi Chiquet´n perheelle, joka osti sen vuonna 1974. Veljekset Jean-Herve ja Laurent Chiquet ovat parikymmentä vuotta muokanneet perinteisiä samppanjanvalmistusmenetelmiä, ensin taistellen isänsä mielipiteitä vastaan, joka lopulta luovutti vuonna 1998 ja antoi poikien tehdä kokeilujaan. Kaikki päätökset tehdään yhdessä ja Jean-Herven mukaan veljekset ovat alusta saakka onneksi olleet suhteellisen yksimielisiä.

Jacquessonilla kaikki lähtee maaperästä huolehtimisesta ja toisin kuin suurimmassa osassa taloista, heillä pyritään valtavan sadon sijasta vähentämään tuotantoa parempien rypäleiden aikaansaamiseksi. Vuonna 1998 viiniä tuotettiin 450.000 pulloa, joka on nyt pudotettu 270.000 pulloon vuodessa. Pienemmillä satomäärillä saadaan kypsempiä rypäleitä ja jokainen palsta käytetään ja kypsytetään tammessa hiivasakan kanssa. Chiquet´n veljekset haluavat terroirin tulevan kaikissa viineissään esille. Koska Champagnessa ollaan 10 asteen keskiarvolämpötilassa vuoden mittaan, työ ei ole aivan helppoa.

 

Jacquessonin tarhat sijaitsevat kahdenlaisessa hyvin erilaisessa maaperässä, Grand Vallee de la Marne´ssa etelärinteillä, joissa kalkkimaaperä löytyy kerroksittain rinteen syvyydestä riippuen ja Côte des Blancs´issa, jossa palstat ovat itäsuunnassa ja kalkki löytyy maaperän pinnalta. Jacquessonilla on omia tarhoja noin 30 hehtaaria ja loput rypäleet ostetaan sopimusviljelijöiltä, joiden määrää sitäkin on rajoitettu kahdeksaan hehtaariin. He eivät halua rypäleiden matkaavan pitkiä matkoja eivätkä osta valmista mehua, vaan puristaminen täytyy saada suoritettua mahdollisimman pian poiminnan jälkeen, siksi sopimusviljelijätkin löytyvät aivan omien tarhojen vierestä. Näin on myös helppo sopia kemikaalien käytön vähentämisestä ja muista orgaaniseen suuntaan menevistä toimenpiteistä tarhalla, kun naapuri käyttää suurin piirtein samoja metodeja.

Kemikaaleja maaperän parantamiseksi ei juuri käytetä, pikemmin maaperää kynnetään paremman ilmankierron ja tasapainon aikaansaamiseksi. Köynnösten välissä kasvatetaan ruohoa, joka leikataan pari kertaa vuodessa. Ruoho pitää kosteustasapainon kurissa. Köynnökset leikataan lyhyiksi, jotta saadaan estettyä niiden innostuminen liikakasvuun. Ilmankierto köynnöksen sisällä on kosteassa ilmastossa tärkeää, siksi lehtien ja terttujen määrää kontrolloidaan myös tarkasti.

Kuten sanottu, rypäleet puristetaan nopeasti niiden saavuttua valmistamoon. Jaquessonilla käytetään vanhoja puisia puristimia, sillä ne on todettu yhtä hyviksi kuin uudet, markkinoilla olevat mekaaniset puristimet. Chiquet´n miehet eivät näe syytä vaihtaa hyvää puristinta toisenlaiseen hyvään joka investointina olisi kaikkien pressien vaihdossa 1,2 miljoonaa euroa. Vaihto voi tulla kyllä kysymykseen, jos löytyy laite, joka on edellistä parempi. Puisia leveitä vertikaalipressejä on helppo käsitellä, rypäleet leviävät niin, että kaikki on näkyvissä ja puristuksen jälkeen niitä on helppo siirtää talikolla pressin keskelle, jotta mehu saadaan tasaisesti puristettua. Jacquesson käyttää ainoastaan ensimmäisen puristuksen mehun, cuvéen ja vaihtaa tai myy toisen puristuksen, taillen, muille.

Huolellisesti puristettu mehu on puhdasta eikä tarvitse muuta kuin alle vuorokauden luonnollisen kirkastamisen, debourbagen, jolloin mehu jätetään tankkiin ja kaikki turha aines laskeutuu tankin pohjalle. Tämän jälkeen mehu käytetään suurissa puutynnyreissä ja se jätetään hiivasakan kanssa tynnyriin kuukausien ajaksi täyteläisten aromien aikaansaamiseksi. Hiivasakkaa sekoitetaan kerran, pari viikossa ja kirkastaminen tapahtuu jälleen luonnollisesti, kun mehu lasketaan tynnyristä pois ja hiivasakka jää tynnyrin pohjalle. Minkäänlaista suodatusta Jacquesson ei halua käyttää. 

Lopullinen pulloon menevä viini on kellarimestarin ja omistajien valitsema sekoitus, johon käytetään kymmeniä viinejä eri palstoilta. Tähän sekoitukseen käytetään myös reserve-viinejä vanhemmista vuosikerroista. Monesta samppanjatalosta poiketen Jacquessonilla ei ole tarkoituskaan saada jokaisesta vuosikerrasta edellisen kaltaista, päinvastoin.

He haluavat, että jokaisella sekoituksella on oma karaktäärinsä ja siksi ne ovatkin etiketeissä numeroitu 700-sarjan luvuilla. Meillä lienee parhaillaan myynnissä 734 ja 735.736:n pitäisi tulla Suomen markkinoille marraskuussa. 734:n perusta on vuosikerta 2006 ja 735:n 2007. Numerointi sai alkunsa siitä, että päätettiin merkitä pulloon, monesko talossa tehty cuvée on kyseessä. Eli mitä pienempi numero, sitä vanhempi viini on nenän edessä. 700-sarjan lisäksi Jacquesson valmistaa palstaviinejä Dizy´n, Avize´n ja Ay´n tarhoilta. Vuosikertamerkintää etiketeissä ei näy enää vuoden 2002 jälkeen, sillä Jean-Herve Chiquet´n mukaan olisi melko hullunkurista markkinoida mahtavaa vuosikertaviiniä ja erinomaista cuvéeta samanaikaisesti.  Pullossa viinit sitten makailevat sekoittamisen ja toisen käymisen jälkeen hiivasakan kanssa vuosikausia, jotkut jopa viisitoista vuotta, ennen kuin ne pääsevät markkinoille.

Jean-Herve Chiquet´n mukaan tätä roseeta, joka näyttää australialaiselta kuohuvalta shiraz´lta, ei suositella henkilölle, jolle maistuvat elegantit, Billecart-Salmonin kaltaiset roseeviinit. Vuosien kokeilujen jälkeen hänen mielestään vuonna 2007 löytyi talolle sopiva tyyli. 

Ylipäätään hän suosittelee lukemaan pullojen takaetiketit, sillä heillä niihin ei paineta mitään talon historiakertomuksia, vaan faktat kyseisestä viinistä, tarhoista ja jäännössokerista.